Rautavaari Blogi

Rautavaarin ATK vinkit

petro

Rautavaarin ATK‑vinkit

Rautavaarilla on yli 25 vuoden kokemus erilaisista ATK‑laitteista vuosien varrelta.

Kaikki alkoi 1980‑luvulla Commodore 64:stä, josta matka jatkui harvinaisempaan Amiga 600:een. Se oli legendaaristen Amiga 500:n ja 1200:n välimalli, johon sai ROM‑swapperilla myös Amiga 500:n pelit ja ohjelmat toimimaan. Ainoa iso puute oli numeronäppäimistön puuttuminen — legendaarinen Dungeon Master ja Eye of the Beholder jäivät kavereiden koneille. Harmittaa vieläkin näin nelikymppisenä.

Kun PC alkoi vallata markkinoita 90‑luvulla, koitti ensimmäisen itse rakennetun tietokoneen aika. Nuorella miehellä rahat riittivät vain komponentteihin, joten rakentelemalla pääsi alkuun. Muistelen, että toista kuukautta meni, ennen kuin sain äänet toimimaan sekä DOSissa että Windows 95:ssä. Plug and play ei toiminut lainkaan — sitä kutsuttiin syystä plug and pray:ksi. Legacy‑ajureiden toimintaan saaminen vaati huomattavasti syvempää laiteosaamista kuin nykyään.

2000‑luvun alkupuolella matka jatkui IT‑alan koulutuksesta muutamien pörssiyhtiöiden IT‑tukitehtäviin. Vuonna 2014 kokeilin siipiä kevytyrittäjänä Ukko.fi:n kautta. Siivet kantoivat sen verran hyvin, että vuonna 2016 tmi Kustomrig näki päivänvalon.

Nyt, kymmenien vuosien kokemuksella ja satojen koneiden ruuvauksen jälkeen, Rautavaari jakaa laitehankintavinkkinsä veloituksetta.

Posts by this author